EtusivuEsittelyKoirammeNellaNeroPentueetRotuesittelytYhteystiedotLinkitVieraskirja
Nella  
 

Nella KoiraNetissä

Nella (Estaika's Nida Nedelia) syntyi 7.5.2002 Oulussa ja muutti sieltä heinäkuun alussa Riihimäelle. Kolmen muuton jälkeen Nella löysi itsensä Hyvinkäältä, mutta onneksi mamma oli muuttanut joka kerta mukana.

Nella osaa olla erittäin ihana ja rakastettava (mikäpä kooikeri ei osaisi!), mutta Nellalta löytyy myös se päinvastainen puoli, joka johtunee hieman heikoista hermoista (miinusmerkkinen luonnetestitulos kertonee omaa kieltään). Suurimman osan aikaa Nella on kuitenkin mamman oma pieni sylikoira, joka pitää hyvästä... tai no ihan kaikenlaisesta ruuasta, rapsutuksista, hellimisestä tai ihan vaan mamman tai isin sylissä makaamisesta.

Tutut ihmiset ovat Nellalle erittäin rakkaita, tuntemattomat yleensä yhdentekeviä (paitsi jos niillä sattuu olemaan namia tai vapaa käsi rapsutuksia varten). Vieraat koirat Nella jaottelee kahteen luokkaan, rakasta tai tapa. Ulkoiluttajan touhuja vaikeuttaa se, että koskaan ei tiedä kumpaan luokkaan vastaantuleva koira kuuluu, sama koirakin kun voi kuulua kumpaan tahansa päivästä riippuen. Varmaa on vain se, että kaikki muut kooikerit pitää tappaa.

Nellalla on omia omituisia pikku tapoja, mikä tietysti tekee Nellasta meille erityisen rakkaan, mutta saa välillä hermot hieman kireälle. Ensinnäkin Nella osaa hienosti hyödyntää luonnon kiertoa lenkeillä, ulkoahan löytää aina kaikkea kivaa syötävää, kotona kun saa harmillisen liian vähän ruokaa (Nella ei pysty ymmärtämään miksi Nero saa enemmän). Kevällä syödään maahan tippuneita pajunkissoja, kesällä kaikkea mahdollista vastaantulevaa, syksyllä pensaista tippuneita marjoja (eritysesti ruusunmarjat ovat suosiossa) ja talven suuri erityisherkku on hiekoitushiekka. Sitten oksennetaan kivikasoja, luonnollisesti aina isoimmalle ja vaaleimmalle matolle.

Toisekseen Nella on ehkä hieman ylihemmoteltu, mutta sillä on makuuhuoneessa oma tyyny lattialla, jossa se viettääkin suuren osan päivästänsä. Makuuhuoneessa on myös Nellan häkki, jossa se tykkää välillä asustella. Silti aina välillä kotiin tullessa ja makuuhuoneen oven avatessa (Nella viettää työpäivät siis eristyksessä makuuhuoneessa) löytyy sängyltä (ehdottoman kielletty paikka Nellalta) pikkuisia koiranjälkiä ja yleensä yksi painauma, jossa on selvästi vedelty nokosia.

Tällä hetkellä Nella ei harrasta muuta kuin lenkkeilyä ja kotitokoa, aiemmin kävimme pitkään agilityssa, mutta ajanpuutteen ja motivaatio-ongelmien (sekä koiran että ohjaajan) jätimme sen puuhan odottelemaan isoa omaa pihaa, jossa voi taas muutamia esteitä harjoitella. Näyttelyissä kävimme ennen paljonkin, Nella onkin FIN MVA, nyt odottelemme ilmaisia veteraaninäyttelyitä.

Nella steriloitiin alkuvuodesta 2008, luonne on ehkä hieman muuttunut suvaitsevaisempaan suuntaan. Ainakin Nella on aloittanut uudestaan leikkimään muiden koirien kanssa, välillä menikin pari vuotta ilman leikkejä, kun suurimmalle osalle piti vaan rähistä. Turkkikin on saanut ihan uuden ulottuvuuden, aiemminkin se oli vähän turhan pehmeä, mutta nyt se on kuin uusi pentukarva ja sitä on paljon.

Pähkinänkuoressa - Nella on erittäin suuri koira pienessä ruumiissa. Kaikki sen tuntevat rakastavat sitä ja Nellakin rakastaa kaikkia tuttuja ja osaa sen osoittaa. Nella-tanssi on tietyissä piireissä melko kuuluisa ja aiheuttaa tuntemattomissakin paljon hupia heidän sattuessaan sitä todistamaan.


Nella vauvana.


Pihan ihmeitä tutkimassa.


1-vuotissynttärit.


Vähän vanhempana aurinkoa ottamassa.


Vauhdissa metsässä.


Poseerausta.


Keppihepuli.

 

Päivitetty 11.6.2009

©2009 Johanna Tenkanen